Kiharan hiuksen luonnollinen hoito

 

Mitä kihara hius tarvitsee?

Kiharan hiuksen rakenne on erilainen kuin suoran. Kiharan hiuksen pintakerros on aina enemmän tai vähemmän auki, joten se menettää kosteutta helpommin kuin suora sileä hius. Jos kiharia on rasitettu synteettisillä väreillä ja vaalennuksilla, ne tarvitsevat erityisen hoitavia tuotteita, jotka kosteuttavat ja auttavat hiuksen pintakerroksia sulkeutumaan.

Shampoopesu vie hiuksista ylimääräisen lian ja talin. Kiharoille kannattaa aina valita shampoo, jossa on hellävaraiset pesevät ainesosat. Ne eivät silloin kuivata liikaa hiuspohjaa eivätkä kutrien latvoja. Shampoota valitessa on otettava huomioon, rasvoittuuko hiuspohja vai onko se ennemminkin kuiva. Jos on haaroittuvat ja hauraat latvat, voi shampoolla pestä välillä vain hiuspohjan ja ”pestä” latvat hoitoaineella. Näin säästetään latvoja liialliselta kuivumiselta. Shampoo, olkoon kuinka kosteuttava tahansa, avaa aina hieman hiuksen pintaa ja siksi on hyvä viimeistellä pesutuokio aina hoitoaineella.

Minulla on luonnonsäkkärät hiukset itselläni ja vinkkini perustuvat omaan kokemukseeni sekä ammattitaitooni ekokampaajana. Tämä ei pohjaudu mihinkään tiettyyn metodiin kuten Curly girl. Haluan vain antaa yleisiä ohjeita ja listata suosikkituotteitani toivoen, että niistä on apua myös sinulle.

Kuivat ja karheat kiharat

Jos sinulla on todella kuivat ja karheat hiukset, jotka eivät juurikaan rasvoitu, voit välillä pestä ne vain hoitoaineella. Suosittelen kuitenkin kosteuttavalla shampoolla pesua myös silloin tällöin. Hyviä vaihtoehtoja ovat Uniquen Moisture, Ekopharman korjaava Tyrni ja kosteuttava Hilla. Uudet suosikkini ovat Cattecon palashampoot erityisesti Merilevä, Turve ja Tyrni. Uudistuneen Ekopharman Hilla-sarjan poispestävä hoito sekä voidemainen jätettävä hoito ovat niin ihania. Tyrni-hoito on voidemainen ja suloisen tuoksuinen. Sillä on merkitystä, kuinka paljon määrällisesti hoitoainetta käyttää sekä vaikutusaika on tärkeä. Hoitoainetta kannattaa käyttää reilusti ja ”imeyttää” sitä hiuksiin riittävästi sekä antaa hoidolle mahdollisuus vaikuttaa. Sopiva aika on 5-20min. Voit kokeilla, mikä vaikutusaika sinulle sopii parhaiten.

Jos haluat lisäksi jätettävät hoitoaineen, molemmilla sarjoilla on käteviä vaihtoehtoja: Suihkutettavat Uniquen Leave-in conditioner ja Ekopharmalla Tyrni sekä voidemainen Hilla. Minusta jätettävät hoitoaineet toimivat hyvinä ”muotoilutuotteina” kuiville kiharille. Niillä on hyvä elvyttää ja kiillottaa hiusta. Uniquella on myös hyvä voidemainen muotoilutuote nimeltä Curl Styling cream. Se antaa volyymia ja pehmeyttä, mutta sitä ei kannata laittaa liikaa tai voi tulla rasvaisen oloiset hiukset.

 

Hyväkuntoinen kihara hius

Hyväkuntoiset kiharat voivat tarvita tehokkaammin pesevän shampoon kuin se kaikista hoitavin vaihtoehto. Liiallinen hoito voi latistaa kutrit. Silti hoitoaine on aina tarpeen kaikille kiharille hiuksille, koska ne kaipaavat kosteutusta. Vaikkei sinulla olisikaan värjätyt hiukset, niin silti suosittelisin Uniquen Colour shampoota. Se on hieman pesevämpi kuin Moisture, mutta silti todella hellävarainen. Jos hiuspohjasi rasvoittuu, niin ihanasti piparmintun tuoksuinen Volume shampoo Uniquelta voisi olla hyvä. Volumen kanssa kannattaa tarkkailla, ettei se kuivata liikaa latvoja ja pitää muistaa huolehtia niiden riittävästä kosteutuksesta. Jos tuntuu, ettet tarvitse pois pestävää hoitoainetta, niin käytä toki jätettävää. Uniquen värihoitoaine on kyllä miellyttävä kevyt ja Moisturen hoitoainetta voit käyttää välillä halutessasi lisää hoitavuutta. Ekopharman Tyrni hoitoaine on myös aivan ihana, koska se jättää pehmeäksi ja ryhdikkääksi.

Jos haluat siloittavan muotoilutuotteen, niin pieni määrä Uniquen Curl Styling creamiä on hyvä vaihtoehto.  Jos tarvitset enemmän pitoa ja tuuheutta, niin Ekopharman tai Brunsin geelimäiset muotoilutuotteet ovat ihanteellisia.

 

 

Muuta huomioitavaa hiusten hoidossa

Vuodenajan vaihtelut kannattaa ottaa huomioon valitessaan hoitotuotteita. Talvella hiukset kaipaavat huolenpitoa yleensä enemmän ja kesällä voi pärjätä kevyemmillä tuotteilla. Tietysti auringon paahde kuivattaa hiuksia, jolloin ne kannattaa suojata huivilla tai hatulla sekä öljyillä ja jätettävillä hoitoaineilla.

Hiukset pitää aina myös pestä, kuivata ja harjata kunnioittaen niitä. Liiallinen hankaaminen ja kovakourainen märkien hiusten harjaaminen vahingoittavat hiusta. Kiharat hiukset kannattaa harjata kuivana ennen pesua hellävaraisella puisella harjalla tai kammalla (esim. TEK). Pesun jälkeen hiukset vain rutistellaan kiharoille eikä harjata, jos haluaa sälyttää ne mahdollisimman laineikkaina.

Pesujen välillä voi tarvittaessa freesata kiharoita puristelemalla niihin jätettävää hoitosuihketta tai öljyä. Luonnollisissa öljyissä on paljon hyviä vauhtoehtoja, mutta parhaimpia ovat esim. jojoba, argan ja manteli. Uniquella on hiuksille tarkoitetut omat öljyt, joita voi myös kokeilla. Öljyn sekaan voi lisätä omaa lempituoksuaan eteerisistä öljyistä. Hiusten hoitoon erityisen sopivia ovat ylang ylang, laventeli, sitruuna, appelsiini, rosmariini ja piparminttu.

Ekokampaajalta asiantuntija-apua

Ekokampaamo Kookoksessa saat asiantuntijan eli koulutetun ekokampaajan apua sopivien tuotteiden valintaan. Kookoksessa on hyvä valikoima Ekopharman, Uniquen, Cattecon ja Brunsin laadukkaita tuotteita sekä hiusöljyjä.

Merilevähoito ja intialainen päähieronta öljyllä on ravitseva sekä kiharoita vahvistava hoitokokonaisuus, jota voin lämpimästi suositella.  Energialeikkaukseen kuuluu myös päähieronta öljyllä sekä kiharoita parhaiten korostava leikkaustyyli. Leikkaustyylissä otetaan huomioon yksilölliset kasvusuunnat sekä hiuksen rakenne ja vahvuus. Energialeikkaus antaa kiharoille uutta volyymia ja buustia. Se on kokonaisvaltaisesti hoitava ja elvyttävä kokemus.

Varaa itsellesi aikaa ajanvarauskalenterista